Mitäs muuta?

Tässä kun päivitykset on viime aikoina keskittynyt superjänniin kohokohtaseikkailuihin, niin ajattelin nyt päivitellä vielä tämmöisen tekstin / kuvakokoelman viime viikoista ihan normielämän osalta. Jotenkin tuntuu ettei ole ehtinyt paljon mitään mutta samalla valtavasti kaikkea! On jopa hieman pelottavaa huomata, että nyt on jo kesäkuu, mikä tarkoittaa vajaata kahta kuukautta jäljellä Perussa. Yli puolivälin siis mennään, ja tällä hetkellä ainakin tuntuu siltä etten oo ihan vielä valmis sanomaan hyvästejä tälle maalle...
Tässäpä siis kuvakollaasia viime viikkojen unohtuneista tai unohtumattomista muistoista!

Kämppisten kanssa pidettiin euroviisukatsomo, tottakai kun lähes kaikki eurooppalaisia ollaan! Hyvää ruokaa ja viiniä niin esitykset ei ollut ihan niin puuduttavia!

Ennen Cuscon reissua käytiin baarissa, ja siellä oli robotti. Kyllä, robotti. Se tuli tanssimaan ja ottamaan valokuvia ihmisten kanssa. Cool.

Chivayn kylässä ravintolan sisäpihalla kasvoi hämmentävä norsukaktus. Ansaitsee erikoismaininnan.

Kyseinen kahvila on yliopistolla oikein strategisella paikalla, ja pelasti viime viikolla torstaiaamuni, kun oma kahvipakettini pääsi loppumaan. Makes the list!

Viime tiistaina koitti kansainvälisen ruokakilpailun toinen illallinen ranskalaisten herkkujen merkeissä. Ruoka oli oikein herkullista, mutta ah kattokaa nyt tätä jälkkärilautasta! Nuo hassut pienet pyöreähköt juttuset oli ehdoton lemppari, nam!

Cuscossa osataan nimetä paikkoja.

Muutama viikko sitten heittäydyin (pun intended) oikein suomalaiseksi keihäänheiton merkeissä. Yksi kaveri opetti hieman tekniikkaa ja kyllä mun keihäs lenti jo muutaman metrin! Kansallisylpeyden siivittämänä, tottakai. Yllättävä patriotismi iski myös salilla ollessani, kun telkkarista tuli Suomi-Belgia jalkapallo-ottelu. Hymy korvissa hyräilin Maamme-laulua siellä sitten, hassua miten tämmöisiä Suomiyhteyksiä aina sattuu löytämään!

Pilvien päällä

Tähänastisista suurin akateeminen saavutukseni Perussa, lukukauden puolivälitentistä 18/20, josta olen aika ylpeä. Oon sit ehkä jopa oppinutkin jotain!

Yleisesti ottaen siis menee oikein hyvin. Opinnot rullaa omalla painollaan, ja hassua kyllä, on mun lempparikurssijärjestys hieman vaihtunut. Seminaarikurssi, josta hieman valittelin aiemmin on muuttunut kiinnostavammaksi ja ryhmäkeskustelujen myötä olen uskaltanut/kyennyt osallistumaankin jo hieman enemmän. Muutenkin elämä on aika raiteillaan, ainut vaan että mun illuusio viiden kuukauden kesästä on hieman särkynyt, kun tuli syksy. Nyt kateellisena katselen kavereitten auringonottokuvia ja vedän nahkatakin päälle aamulla yliopistolle lähtiessä, mutta eipä täällä ole alle 15 asteen tainnut vielä laskea (eikä ilmeisesti laskekaan). Koin jopa sadepäivän, vaikka se ei varsinaisesti sadetta ollutkaan, pienenpientä tihkua vaan. 

Terveenä oon pysynyt suurinpiirtein reilun viikon flunssaa ja tämän viikonlopun vatsapöpöä lukuunottamatta, mikä on ollut tosi kiva. Pelkäsin vähän ennen tänne tuloa kaikkea epähygieenisyyttä, mutta kaikkeen ilmeisesti tottuu. Kuten just näihin hygieniastandardeihin. Sitä oppii että vähälläkin pärjää, esimerkiksi että vessa menettelee jos siellä on pönttö, vettä, valo ja ovi. Vesi ei välttämätön juoksevana, jos joesta tai ämpäristä löytyy. Valo ei välttämätön, taskulamppu on keksitty. Ovikin nyt vähän niin ja näin, riittää esimerkiksi verhokin. Edelleen siis hämmästelen välillä, miten hyvään elintasoon suomalaisena sitä on tottunut. Mutta täällä oon yhden jännän ilmiön huomannut, mikä liittyy rahaan. Koska iso numero soleissa näyttää isolta, tuntuu välillä ihan kamalalta maksaako tämä oikeasti viisikymmentä solia?, mutta sitten kun asiaa ajattelee, on kyseessä 13 euroa. Mutta minkäs teet, kun totut siihen että bussimatka maksaa euroissa 13 senttiä, kahden täysin eritasoisesn systeemin suhteuttaminen on siis välillä vaikeaa.

¡Hasta luego!
 

Ihmettely jatkuu

...seuraavan reissun merkeissä! Viime viikon juuri ja juuri levättyä pakkasimme laukkumme uudestaan (samat kamat pyykkikoneen kautta, kätsää!) ja suuntasimme kohti Arequipan kaupunkia, joka on Perun toisiksi suurin kaupunki ja sekin sijaitsee Andien vuoristossa. Päätimme kotoa lähtiessä että nyt otetaan rento viikonloppuloma, ja semmoinen se olikin, oikein kiva reissu!

Perjantaina lähdimme matkaan lentokoneella ja saavuimme iltapäivällä perille. Otimme taksin meille suositeltuun hostelliin, mutta paikan päällä kävi ilmi että hostelli oli lopettanut kolme kuukautta sitten. Harmitti, koska paikan nimi oli Casa de los Pingüinos, eli pingviinien koti ja olisin niin kovasti tahtonut pingviinihostelliin. No, alettiin sitten pistäytyä jokaiseen eteen tulevaan hostelliin kysellen yösijaa ja lopulta löysimmekin sopivan. Loppupäivä kuluikin kaupunkia ihmetellessä ja syödessä.

Plaza de armas

Lumihuippuiset vuoret kaupungin taustalla, upeaa!

Lauantaina kävimme paikallisella mercadolla, jossa myytiin lähinnä ruokia. Sieltä suuntasimme museoon, jossa oli näytillä Andeilta inkojen ajoilta tulivuoresta löytynyt muumio, nuoren tytön ruumis. Tämä tyttö Juanita oli uhrattu vuorten jumalille, näimme hänen mukana olleita vaatteita ja tavaroita sekä videon tutkimusmatkoista ja Juanitan kohtalon selvittelyistä, karmivan vaikuttava kokemus oli!Valitettavasti valokuvaaminen oli kiellettyä. Ruoan jälkeen kävelimme Yanahuaran kaupunginosaan näköalapaikalle, ja maistoimme paikallista jäätelöä queso helado, "jäinen juusto", joka oli hieman juustoon vivahtavan kermaisen makuinen jätski jonka päälle oli ripoteltu kanelia. Oikein herkkua!

Excuse me?! En tajua :D

 Sunnuntaille olimme ostaneet opastetun bussikierroksen Arequipan mahtavimpaan nähtävyyteen, Colca Canyoniin. Lähdimme matkaan aamukolmelta bussilla, ja pysähdyimme läheiseen Chivayn kylään aamupalalle. Lämpötila oli ilmeisesti nollan kieppeillä, ja oli kyllä taas suomitytöllä kylmä! Aamun valjetessa aloimme pysähtyä Colcan laakson näköalapaikoilla ja kylissä, jossa saimme ottaa valokuvia ja tutkailla paikallisia käsityökojuja. Lopulta saavuimme itse kanjoniin, joka on maailman toisiksi suurin kanjoni (suurin löytyy Kiinasta) jonka yllä liiteli kondorikotkia. Vaikuttavat näkymät, vaikka kameralla ei saanutkaan niitä kaikessa komeudessaan kunnolla ikuistettua!

Colcan laakso

Colcan laakso

Kanjonilta suunnattiin kuumille lähteille, jonne pääsimme pulahtamaan ja rentoutumaan hetkeksi, mikä oli ihanaa. Vesi oli kuulemma 37-39 astetta, alkoi kyllä kihelmöimään iho aika äkkiä. Virkistäytymisen jälkeen suuntasimme buffetlounaalle, ja ai että oli hyvää! Tarjolla oli vaikka mitä salaateista ja useista eri pääruoista jälkiruokiin, ja pääsimme maistamaan paikallisia herkkuja. Arequipan erikoisuuksiin kuului mm. pastel de papa, perunapiiras, jossa oli kerroksittain perunasiivuja ja juustoa, rocoto relleno, eli täytettyjä rokotopaprikoita (aikas tulinen paprika, sisällä lihaa, kasviksia ja juustoa) sekä alpakanlihaa. Olin aluksi sitä mieltä että alpakkaa en halua maistaa, mutta en tiennyt että kyseinen liha oli alpakkaa niin sitten se päätyi masuun. Hups! Mutta hyvää oli. Mahat täynnä lähdimme paluumatkalle Arequipaan, ja matkalla pysähdyimme vielä yhdessä kylässä sekä näköalapaikalla, joka oli korkein kohta Arequipan ja kanjonin välillä (4910 metriä merenpinnasta) ja jossa oli näkymät tulivuorille. Myös vicuñoita nähtiin bussin ikkunasta.

Baños termales

Tulivuori!

 Hyvin levätyn illan ja yön jälkeen maanantaina sitten vierailimme aamulla Santa Catalinan luostarissa, joka oli todella kaunis ja suuri luostarialue 1580 luvulta. Iltapäivää vietimme shoppaillen ja kahvilassa istuskellen, sekä kävimme myöhäisellä lounaalla ZigZag-nimisessä ravintolassa. Vinkki Peruun ja Arequipaan matkustaville: aivan mielettömän hyvää ruokaa. Paikan erikoisuutena oli tulivuorikivellä valmistetut lihat, (sori alpakka taas menit masuun) ja täytyy sanoa että oli koko vaihtoaikani herkullisinta ruokaa. Nami!

Illalla palasimme Limaan väsyneinä mutta iloisina, mahtavat kaksi reissua heitetty kahdessa viikossa ja monta kokemusta rikkaampana!

Ihmeitä ihmettelemässä

Nyt onkin vierähtänyt hieman enemmän aikaa siitä kun viimeksi blogia päivittelin, mutta syy siihen on se, että oon puuhaillut niin paljon kaikkea muuta! Oikein positiivinen ongelma siis. "Kaikkea muuta" sisältää muun muassa kaksi aivan mieletöntä reissua, niistä siis kertovat tämä ja seuraava postaus.

Toissaviikonloppuna oli aika varmaankin koko vaihtoajan eniten odotetulle reissulle, eli Machu Picchu! Torstai-aamuna noustiin aamuneljältä lentokentälle lähtöä varten, mikä oli hieman tuskallista. Vinkki, älä lähde juhlimaan aamukahteen saakka ennen matkustamista, parin tunnin yöunilla oli hieman raskasta aloittaa reissu. Väsymyksestä huolimatta saavuimme kauniiseen Cuscon kaupunkiin, joka sijaitsee siis tuolla vuoristossa suhteellisen korkella ja on Machu Picchua lähin kaupunki. Kämppisten suosituksesta suuntasimme Loki-hostelliin, joka osoittautui kaupungin vilkkaimmaksi bilehostelliksi (ei ihan se mitä ajattelin...) mutta onneksi oli ihan rauhallista öisin loppujen lopuksi. Ekana päivänä osallistuttiin ilmaiselle kävelykierrokselle kaupungin läpi. Korkeuden vuoksi jo pelkkä käveleminen oli rankkaa, puhumattakaan kaikista niistä lukuisista portaista mitä kaupungillakin piti kiivetä. Korkeuspillerit vuoristotautia vastaan siis ihan ehdoton juttu ainakin tälle tytölle! Niistäkin huolimatta tosin särki päätä, hengitys oli vaikeahkoa välillä ja keuhkoihin sattui, flunssa iski päälle nimittäin samaan aikaan.

Coca aina vihreä, ei koskaan valkoinen. Viittaa siis kokapensaiden lehtiin, joita Perussa käytetään luonnontuotteena, jolla on monia terveyshyötyjä mutta ei mitään tekemistä kokaiinin kanssa. Seinätuherrus Cuscon kaduilla.

Cuscossa tosiaan oltiin lähes koko Rio Granden kämppisporukan voimin, samassa dormitoriossa nukuttiinkin että jonkinasteinen bondausviikonloppu oli kyseessä. Kuitenkin viikonloppu osoitti, että matkustaminen on kätevämpää hieman pienemmällä porukalla, varsinkin kun nuo eteläeurooppalaiset eivät aina oikein osaa tehdä nopeita päätöksiä, siinä sitä sit joutui nyhtämään niitä irti jotta ei jäädyttäisi ihan paikalleen keskelle plaza de armasia. Cuscossa oli iltaisin ja öisin nimittäin kylmä, siis ihan "pakko laittaa kaikki vaatteet päälle mitä otit mukaan"-kylmä. Sinänsä huvittavaa, että suomalainen palelee Perussa, heheh.

Perjantaina tutkailtiin kaupungin mercadoja, eli marketteja tai toreja tai miten sen nyt fiksusti kääntäisi. Siellä myytiin vaatteita ja muita käsitöitä (ja myös hieman turistikamaa, laamoja vilisi jos joka tuotteessa), hedelmiä, lihaa, kasviksia ja muuta ruokaa. Tykkään tosi paljon noista paikoista, niissä on tosi kiva tunnelma vaikka raukkaparkakanat roikkuukin siellä pää alaspäin odottaen että joku ne ostaa syötäväksi. Syötävistä puheen ollen, koin aivan uudenlaisen ruokaelämyksen kun lounaalla tilattiin ruoaksi cuy, eli marsu. Mielenkiintoinen kokemus kieltämättä! Maku oli ihan hyvä, mutta tuskin toista kertaa pistän niitä pikkukavereita poskeeni. Kiivettiin myös kukkulalle, jota koristi suuri valkoinen Jeesus-patsas Cristo blanco. Pimenevä ilta, kaupungin valot ja kuutamo loi aika upean tunnelman.

Raukkaparka päätyi lautaselle!

Näkymät iltaisen Cuscon ylle

Oli kyllä kiva saada taas se fiilis et mä oon lomalla!

Lauantaina lähdimme sitten matkaan kohti Machu Picchua, sinne nimittäin tarvitsee lähes päivän saapua. Olimme ostaneet matkatoimiston kautta paketin, johon sisältyi matkat bussilla ja junalla sekä hostellimajoitus, noin 140 dollaria oli hintaa tällä. Machu Picchulle meneminen ei siis ole mitään halpaa ulkomaalaisille! Iltapäivään saakka siis matkustimme kohti Aguas Calientesia, pientä Machu Picchun viereistä kylää, jossa majoituimme yön. Paikka on turistirysien turistirysä, jokaikinen ravintola ja puoti on suunnattu turisteille, mutta maisemat oli oikein upeat.

French toastin voimalla matkaan!

Oikein nättiä oli matkalla pitin vuoristomaaseutua

Vessapysäkillä oli aivan mahdottoman söpö pikkuinen kissanpentu, ei sinänsä relevanttia mutta kattokaa nyt tuota pientä pörröpalloa!

Junassa oli ruoka- ja juomatarjoilu lentokoneiden tapaan, mikä oli yllätys. Mutta kyllähän siitä maksettiinkin 60 dollaria suuntaansa!

Sunnuntai-aamuna koitti sitten H-hetki, jota varten heräsimme aikaisin ehtiäksemme bussijonoon klo 4:20. Ensimmäinen bussi Machu Picchulle lähti 5:30, mutta jono oli kymmeniä metrejä pitkä jo todella aikaisin, me ehdittiin onneksi ekan ja tokan bussin kyytiin. Bussilla kiemurreltiin sitten ylöspäin vuoristoa ja matkalla odottelimme hetken maanvyörymän raivaamistyöt. Aika hurjaa oli, nimittäin tiet olivat kapeita ilman oikein minkäänlaisia kaiteita ja noita maanvyörymiä välillä sattuu. Auringon noustua kohta myös Machu Picchun inkakylä avautui silmiemme eteen, ja olo oli aika epätodellinen. Minä oon oikeasti täällä, tämä on se paikka mitä olen ihaillut kuvista! Machu Picchuhan siis on inkojen kadonnut kaupunki, jota hallitsi Pachacuti-inkakuningas. Kaupunki löydettiin vuonna 1911 Yalen yliopiston tutkimusryhmän toimesta, mutta inkat asuivat siellä noin vuosina 1400-1500 espanjalaisten valloitukseen saakka.

Laamapusu <3

Otettuamme viralliset Machu Picchu.kuvat ja laamaselfiet, lähdin kämppis-Linan kanssa suureen koitokseen, me oltiin nimittäin ostettu liput sekä inkakylään että sen viereiselle vuorelle, jonnekka lähdettiin kiipeämään. Alhaaltapäin urakka näytti ihan siedettävältä, mutta tarkastuspisteellä infokylttiä lukiessani ja ymmärtäessäni että edessä on 1600 metrin nousu jyrkkiä kiviportaita, alkoi jo vähän epäilyttää. Matka oli rankka, todella rankka (nuhanenä ei asiaa juuri auttanut), mutta todellakin kaiken vaivan arvoinen, sillä näkymät jo puolestavälistä vuorta olivat huikeat, huipusta puhumattakaan. Koko vuorikiipeilyyn meillä meni melkein neljä tuntia, joiden jälkeen oltiin ihan poikki. Otettiinkin pieni lepotauko keskellä inkaraunioita ja lopuksi kierreltiin inkojen kaupungissa.

Fiilis oli korkealla vaikka tuskin oltiin edes puolessavälissä!

Evästauolla

Kyllä, tuo pieni läntti on Machu Picchu. Korkealla siis oltiin!

Voittajafiilis!

Huayna Picchu mahtui sopivasti siihen kätten alle! Tuollekin vuorelle olisi voinut kiivetä, mutta se reissu olisi ollut vielä rankempi kuin meidän vuori!

Loppuilta menikin hieman koomassa, käytiin pitsalla, hostellissa suihkussa ja paikallisilla turistikojuilla. Illalla teimme paluumatkan takaisin Cuscoon, jonne saavuimme puoli kahden aikaan yöllä. Aikamoinen rupeama siis! Maanantaina nukuimme pitkään ja aamupalan jälkeen lähdimme jo lentokentälle ja takaisin kotiin. Reissu oli kokonaisuudessaan rankka, upea, opettavainen ja ennen kaikkea ikimuistoinen. Tämä oli yksi niitä once in a lifetime-kokemuksia, jonka tulen muistamaan aina.