torstai 2. kesäkuuta 2016

Ihmettely jatkuu

...seuraavan reissun merkeissä! Viime viikon juuri ja juuri levättyä pakkasimme laukkumme uudestaan (samat kamat pyykkikoneen kautta, kätsää!) ja suuntasimme kohti Arequipan kaupunkia, joka on Perun toisiksi suurin kaupunki ja sekin sijaitsee Andien vuoristossa. Päätimme kotoa lähtiessä että nyt otetaan rento viikonloppuloma, ja semmoinen se olikin, oikein kiva reissu!

Perjantaina lähdimme matkaan lentokoneella ja saavuimme iltapäivällä perille. Otimme taksin meille suositeltuun hostelliin, mutta paikan päällä kävi ilmi että hostelli oli lopettanut kolme kuukautta sitten. Harmitti, koska paikan nimi oli Casa de los Pingüinos, eli pingviinien koti ja olisin niin kovasti tahtonut pingviinihostelliin. No, alettiin sitten pistäytyä jokaiseen eteen tulevaan hostelliin kysellen yösijaa ja lopulta löysimmekin sopivan. Loppupäivä kuluikin kaupunkia ihmetellessä ja syödessä.

Plaza de armas


Lumihuippuiset vuoret kaupungin taustalla, upeaa!

Lauantaina kävimme paikallisella mercadolla, jossa myytiin lähinnä ruokia. Sieltä suuntasimme museoon, jossa oli näytillä Andeilta inkojen ajoilta tulivuoresta löytynyt muumio, nuoren tytön ruumis. Tämä tyttö Juanita oli uhrattu vuorten jumalille, näimme hänen mukana olleita vaatteita ja tavaroita sekä videon tutkimusmatkoista ja Juanitan kohtalon selvittelyistä, karmivan vaikuttava kokemus oli!Valitettavasti valokuvaaminen oli kiellettyä. Ruoan jälkeen kävelimme Yanahuaran kaupunginosaan näköalapaikalle, ja maistoimme paikallista jäätelöä queso helado, "jäinen juusto", joka oli hieman juustoon vivahtavan kermaisen makuinen jätski jonka päälle oli ripoteltu kanelia. Oikein herkkua!
Excuse me?! En tajua :D







 Sunnuntaille olimme ostaneet opastetun bussikierroksen Arequipan mahtavimpaan nähtävyyteen, Colca Canyoniin. Lähdimme matkaan aamukolmelta bussilla, ja pysähdyimme läheiseen Chivayn kylään aamupalalle. Lämpötila oli ilmeisesti nollan kieppeillä, ja oli kyllä taas suomitytöllä kylmä! Aamun valjetessa aloimme pysähtyä Colcan laakson näköalapaikoilla ja kylissä, jossa saimme ottaa valokuvia ja tutkailla paikallisia käsityökojuja. Lopulta saavuimme itse kanjoniin, joka on maailman toisiksi suurin kanjoni (suurin löytyy Kiinasta) jonka yllä liiteli kondorikotkia. Vaikuttavat näkymät, vaikka kameralla ei saanutkaan niitä kaikessa komeudessaan kunnolla ikuistettua!

Colcan laakso

Colcan laakso












Kanjonilta suunnattiin kuumille lähteille, jonne pääsimme pulahtamaan ja rentoutumaan hetkeksi, mikä oli ihanaa. Vesi oli kuulemma 37-39 astetta, alkoi kyllä kihelmöimään iho aika äkkiä. Virkistäytymisen jälkeen suuntasimme buffetlounaalle, ja ai että oli hyvää! Tarjolla oli vaikka mitä salaateista ja useista eri pääruoista jälkiruokiin, ja pääsimme maistamaan paikallisia herkkuja. Arequipan erikoisuuksiin kuului mm. pastel de papa, perunapiiras, jossa oli kerroksittain perunasiivuja ja juustoa, rocoto relleno, eli täytettyjä rokotopaprikoita (aikas tulinen paprika, sisällä lihaa, kasviksia ja juustoa) sekä alpakanlihaa. Olin aluksi sitä mieltä että alpakkaa en halua maistaa, mutta en tiennyt että kyseinen liha oli alpakkaa niin sitten se päätyi masuun. Hups! Mutta hyvää oli. Mahat täynnä lähdimme paluumatkalle Arequipaan, ja matkalla pysähdyimme vielä yhdessä kylässä sekä näköalapaikalla, joka oli korkein kohta Arequipan ja kanjonin välillä (4910 metriä merenpinnasta) ja jossa oli näkymät tulivuorille. Myös vicuñoita nähtiin bussin ikkunasta.


Baños termales

Tulivuori!



 Hyvin levätyn illan ja yön jälkeen maanantaina sitten vierailimme aamulla Santa Catalinan luostarissa, joka oli todella kaunis ja suuri luostarialue 1580 luvulta. Iltapäivää vietimme shoppaillen ja kahvilassa istuskellen, sekä kävimme myöhäisellä lounaalla ZigZag-nimisessä ravintolassa. Vinkki Peruun ja Arequipaan matkustaville: aivan mielettömän hyvää ruokaa. Paikan erikoisuutena oli tulivuorikivellä valmistetut lihat, (sori alpakka taas menit masuun) ja täytyy sanoa että oli koko vaihtoaikani herkullisinta ruokaa. Nami!









Illalla palasimme Limaan väsyneinä mutta iloisina, mahtavat kaksi reissua heitetty kahdessa viikossa ja monta kokemusta rikkaampana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti