Takana on varmaan elämäni mielettömin reissu, vietin siis viime viikonlopun Amazonilla! Seurana neljä kämppistä ja muutama muu henkilö vietimme neljä päivää keskellä viidakkoa ja yhden Iquitoksen kaupungissa. Edelleen hyttysenpuremia kutittelee, mutta olen monta mahtavaa elämystä rikkaampi!
Torstaina noustiin aamukolmen aikaan ja suunnattiin lentokentälle, josta lennettiin Iquitoksen kaupunkiin. Iquitos on siitä jännä paikka, että sinne pääsee ainoastaan ilma- tai vesiteitse. Kaupungissa on noin 370 000 asukasta ja tunnelma oli oikein mukava, vaikkakin kaikki näytti vähän likaisemmalta ja rikkinäisemmältä kuin Limassa. Lentokoneesta laskeutuessa heti iski vastaan hurjan kuuma kosteus, huomasi siis heti että ollaan vähän erilaisella ilmastoalueella. Autoja ei Iquitoksessa juuri näkynyt, vaan hyppäsimme mototaksin kyytiin, joka oli siis mopo johon oli kiinnitetty semmoinen koppi perään, mielenkiintoinen kokemus!
 |
| Lähtötunnelmissa! |
Hieman myöhemmin lähdimme satamasta veneellä liikkeelle pitkin Amazon-jokea, ja ensimmäisellä pysähdyspaikalla päästiin katsomaan piraijoja, kaimaaneja ja suurinta makean veden kalaa,
paichea. Paikalla oli myös papukaija Iiris, joka tervehti meitä sanomalla
¡hola!
Saavuimme majoituspaikkaan, joka oli täysin veden päällä, eli "rakennuksesta" toiseen kuljettiin puusiltoja pitkin. Rakennukset olivat avoimia, eli vietimme siis oikeastaan neljä päivää täysin ulkosalla. Sängyissä oli kuitenkin hyttysverkot, joiden ansioista nukuttiin yömme rauhassa ötököiltä. Torstai-iltapäivän ohjelmaan kuului veneretki pitkin jokea, ja näimme ja kuulimme paljon erilaisia lintuja sekä delfiinejä (!!). Pääsimme myös pulahtamaan Amazonin ruskeaan veteen, mikä oli aivan huippua. Kuinka moni voi sanoa uineensa Amazonissa??
 |
| Sieltä majapaikka pilkottaa! |
 |
| Olo Amazon-pulahduksen jälkeen! |
Perjantai-aamuna päästiin vierailemaan apinasaarelle,
La isla de los monos, joka oli ehdottomasti reissun kohokohta! Alueella salametsästetään apinoita, ja tämä apinoiden löytökoti suojelee
ja ottaa hoiviinsa pieniä apinoita, ja kasvattavat niitä osittain
vapauttaakseen takaisin viidakkoon. Heillä oli hoidossa yhteensä 14
erilaista apinalajia. Siellä saatiin leikkiä apinoiden kanssa, nostaa niitä syliin, syöttää niille banaaneja, ja oltiin aivan onnesta soikeina koko poppoo! Kultamussukoilla oli oikein pehmeät pikkuiset kätöset ja ei millään olis maltettu lopulta lähteä.
 |
| En tiiä miks mut mä olin jotenki yllättyny et apinat syö oikeesti baanaaneja! |
 |
| Apinajengi! |
Iltapäivisin vietettiin aina parin tunnin siesta, mikä oli oikein mukavaa, sillä viidakon kostea kuumuus oli aika väsyttävää. Mulla ei oo koskaan ollut niin kuuma ihan vaan sään takia kun tän reissun aikana! Koettiin toki myös se toinen ääripää eli vesisade, joka oli toisaalta upeaa, toisaalta rankkaa. Veneessä kovalla puupenkillä pienessä tilassa kyyhöttäen sadeviittaan kääriytyneenä sitä mietti, loppuuko tämä koskaan, ja jossain vaiheessa sitä vaan antoi yleisesti ottaen periksi sääoloille, oli se sitten kuumuus ja hikisyys tai sade ja märkyys.
 |
| Viidakon kuuminta muotia! |
Perjantai-iltapäivällä lähdettiin vähän pidemmälle veneretkelle, kohteena vuosisatoja vanha, suuri puu keskellä viidakkoa. Vaikuttavan näköinen oli, ja kokemus oli oikein mielenkiintoinen siksi, että päästiin tallustelemaan ihan sinne viidakkoon. Vettä oli paikoittain yli kumpparin suun, eli kuivina ei pysytty (alkoi myös satamaan), mutta kokemus oli hurja, varsinkin kun tuli pimeä ja suunnistettiin pitkin viidakkoa taskulamppujen valossa etsien sammakoita ja hämähäkkejä. Yksi valtava sammakko löytyikin!
 |
| Pakollinen "täällä mä oikeesti oon"-selfie! |
 |
| Onneks ei näitä hyppiny joka paikassa vastaan...! |
Lauantaiaamun ohjelmassa oli kalastusreissu oikein kauniiseen laguunimaiseen paikkaan joen varrella. Kaloja ei kyllä juuri saatu, koko porukan yhteissaldo oli kaksi pientä piraijaa, jotka sit vapautettiin. Niillä on kyllä aivan hurjat hampaat...! Iltapäivällä lähdettiin sitten läheiseen kylään, jossa eräs asukas piti lemmikkinä pelastettua laiskiaista, Margaritaa. Hän oli oikein suloinen tapaus! Sen lisäksi saatiin pidellä anakondaa, mikä oli aika hurjaa, mutta jostain sain hurjuuspiikin enkä epäröinyt yhtään ilmoittautua halukkaaksi. Kaikkea tuo viidakko tekee!
 |
| Ei kai sitä näissä maisemissa voi kun hymyillä! |
 |
| Erittäin hikisenä ja hieman kauhistuneena, mutta mä tein sen! Käärme tuntui tosi hassulta. |
Margaritan ja pikkuanakondan luona vierailun jälkeen käveltiin kylän halki, mikä oli ehkä vähän epämukavaa, sillä tuntui hieman tungettelevalta hämmästellä paikallisten asumuksia ja elämää. Oli kuitenkin mielenkiintoista nähdä paikallinen koulurakennus, joita oli ilmeisesti joka kylässä sen kylän lapsille. Alkuperäisheimojen osalta tilanne on hankalampi, sillä heidän kylänsä ovat kauempana isommista kylistä, ja heidän lapsillaan ei ole välttämättä kenkiä tai kunnon vaatteita. Siispä kun alkuasukaslapset menevät kylään kouluun, heitä saatetaan kiusata tai syrjiä, minkä vanhemmat kokevat häpeälliseksi ja siten eivät laita lapsiaan enää kouluun. Siksi monet alkuperäiskansat eivät osaa lukea tai kirjoittaa eivätkä tunne esimerkiksi numeroita, mikä on todella ikävää.
 |
| Tämä koulurakennus oli koko kylän moderneimman näköinen rakennus! |
Viimeisenä päivänä sunnuntaina käytiin aamulla toisessa kylässä, missä meidät otti vastaan Yaguas-alkuperäisheimon jäseniä. Tervetuloseremoniaan kuului yhdessä tanssimista, ja saatiin kokeilla heidän metsästysvälinettään, joka oli semmoinen putki, jonka läpi puhallettiin myrkkyä sisältävä neulamainen tikku. Osuin aika hyvin! Heillä oli myös esillä käsitöitä, joita he möivät turisteille. Sateen vuoksi ei kamera ollut mukana tätä ikuistamaan. Lounaan jälkeen lähdettiin parin tunnin paluumatkalle Iquitokseen, jossa vietiin tavarat hostellille ja lähdimme syömään kaupungille. Oli mukava olla taas ihmisten parissa! Käytiin myös yhdessä baarissa, jonka erikoisuutena olivat eksoottisista kasveista valmistetut juomat.
 |
| Plaza Mayor, Iquitos |
Hieman huonosti nukutun yön jälkeen kävimme maanantai-aamulla Belenin kaupunginosassa valtavalla monta korttelia kattavalla marketilla, jossa myytiin hedelmiä, vihanneksia, lihaa, kalaa yms. Paikka oli tosi likainen ja alue kuulemma aika huonomaineinen, ja oli todella ikävä nähdä kaikki ne kulkukissat ja -koirat, jotka olivat selkeästi tosi sairaita. Aika pysäyttävä kokemus siis.
Puolenpäivän aikaan koitti kotiinlähdön hetki, josta olimmekin jo ihan iloisia. Viisi päivää märkänä, hikisenä ja kaiken sen kokeneena alkoi jo kaivata omaan sänkyyn ja sivistyksen pariin, siispä hymyt olivat leveät lentokentällä. Myös hieman hävetti, koska tuoksahdimme hieman pahalta, mutta osasipahan arvostaa entistä enemmän puhdasta vettä kotona Rio Grandessa!
Reissu Iquitokseen ja Amazonille oli aivan uskomaton kokemus, jonka tulen muistamaan vielä todella pitkään. Suosittelen ehdottomasti kaikille Peruun tuleville, tätä ei voi jättää väliin!
