Seikkailu jatkuu!
Olimme San Pedrossa ostaneet paikat kolmen päivän retkelle läpi Bolivian aavikoiden, määränpäänä Salar de Uyuni, maailman suurin suolatasanko. Matka alkoi rajanylityksellä Chilestä Boliviaan, ja heti rajalla ensimmäinen hälyttävä ajatus oli, että jos Chilessä oli kylmä, on Boliviassa jäätävän kylmä. Kylmyydestä selvisimme kuitenkin kaikkien kauniiden kohteiden avulla, näimme laguuneja, geysereitä, kyliä ja loppuhuipentumana itse suolatasanko. Kuvat kertonevat enemmän kuin sanat tästä reissusta!
 |
| Rajalla jonottamassa passin leimausta hyisessä tuulessa |
 |
| Kyllä, se on lunta. |
 |
| Kylmä. |
 |
| Matkaa tehtiin jeepeillä kuuden hengen ryhmissä, meidän poppoomme tässä laguuni taustalla! |
 |
| Laguna verde |
 |
| Kettu! |
 |
| Geysir oli mielenkiintoinen näky, tuulen mukana se meni noin maata pitkin, ja se haisi pahalta. |
 |
| Laguna colorada |
 |
| Ensimmäinen yö vietettiin refugiossa, eli tuommoisessa alkeellisessa majapaikkakyhäelmässä keskellä ei mitään, yli 4000 metriä merenpinnasta. Aurinkopaneelien ansiosta valoa saimme muutaman tunnin illalla, mutta yö oli kylmin ja rankin koko pienen elämäni aikana. Kylmyys ja korkeus, hankala yhdistelmä. Toinen yö vietettiin suolasta tehdyssä hostellissa, joka oli hieman lämpöisempi, joskin suolan paljous ja ilman kuivuus sai ihon kauttaaltaan todella kuivaksi. |
 |
| Koka-lehdistä tehty tee on oikein hyväksi näissä korkeuksissa, ja se on vielä hyvänmakuistakin! |
 |
| Lämmittelemässä ennen nukkumaanmenoa |
 |
| Alpakoita! Näitä ihania otuksia näkyi matkalla useampaan otteeseen, aina niin lutuisia karvapalleroita! |
 |
| Flamingoja! |
 |
| Ja taas kultimussukat siellä sattui kameran eteen! |
 |
| Kylät Bolivian vuoristoalueella olivat hyvin alkeellisia, pisti hyvinvointivaltion tytön miettimään, kuinka ihmiset näillä alueilla elävät elämäänsä. Pysäyttäviä hetkiä ja näkyjä tuli vastaan useaan otteeseen etenkin Boliviassa, joka on Etelä-Amerikan köyhimpiä maita. Välillä ihan sydäntä raastoi nähdessään millaista elämä voi joillekin olla. Arvostus Eurooppaa kohtaan kaikista nykyhetken vaikeuksista huolimatta suuri! |
 |
| Aamuviideltä lähdimme toisen yön majoituspaikasta kohti Salar de Uyunia, yli 10 000 neliökilometrin suolatasankoa, joka sijaitsee 3600 metrin korkeudessa merenpinnasta. Kiipesimme saarelle katsomaan auringonnousua, ja valon myötä pääsimme ihastelemaan silminkantamattomiin jatkuvaa valkeutta, joka ei ole jäätynyt järvi vaan suolaa. |
 |
| Hämmästyin ja riemastuin suuresti, kun Bolivian perukoilta löytyi Suomen lippu! Kansallisylpeys iski pienoisen koti-ikävän myötä... |
Näihin kuviin ja tunnelmiin päättyi Bolivian aavikko-osuus. Edelleenkään en ihan voi uskoa, että kaikki nämä maisemat on tullut nähtyä, vaikka ne vilahtelevat muistikuvissa vähän väliä. Saavuttuamme Uyunin kaupunkiin vietimme muutaman tunnin kahvilla auringonpaisteessa, ja suuntasimme bussilla La Paziin, Bolivian hallinnolliseen pääkaupunkiin. La Pazissa vietimme vain vajaan päivän, sillä hostellit olivat täynnä. Valokuvia La Pazista minulla ei vielä ole, kameran turvallisuussyistä jätin lukittuun lokeroon. Päivän vietimme kuitenkin shoppaillen marketeilla, sillä Boliviassa on erittäin halpaa verrattuna jopa Peruun ja etenkin Chileen. Kiitos shoppailurahan takaamisesta Suomen valtiolle, voihan sen opintolainan näinkin käyttää...!
La Pazista jatkoimme bussilla Copacabanalle Titicaca-järven rannalle. Matkalla pääsimme näkemään bolivialaista kaupunki- sekä maalaiselämää, ja kyllä pisti hiljaiseksi nähdä kehittymättömyys niin hurjalla tavalla. Taloja ei ollut lähes koskaan rakennettu valmiiksi; puuttui kattoa, seiniä ja ikkunoita, sähköä ei näyttänyt maalla olevan joka paikassa, ja kaikki oli ylipäätään hieman likaista ja alkeellista. Hurjaa oli näitä maisemia katsella, mutta en kuitenkaan sanoisi Bolivian olevan niin ruma kuin minua oli etukäteen varoiteltu; lähinnä sanoisin erittäin köyhä. Luonnon puolesta maa on kuitenkin kaunis; en tule koskaan unohtamaan Bolivian maisemia. Titicaca-järven laitamilla Copacabanalla vietimme yhden yön, ja hämmästyimme paikan turistimaisuutta, eikä kaupunki oikein muutenkaan tehnyt suurta vaikutusta. Järven rannat olivat täynnä turistiveneitä ja totta puhuen näkymä ei ollut kaikista kaunein. Järvi tietysti itsessään on vaikuttava koonsa ja korkeutensa puolesta (yli 3 800m), vaikkakin Järvi-Suomen tyttönä tuli todettua, että niin, järvihän se on.
Copacabanalta hyppäsimme taas kerran bussiin, määränpäänä Puno, kaupunki saman järven rannalla mutta Perun puolella. Ajoimme hetken maiden rajalle, jossa laskeuduimme bussista passien leimausta varten, kävelimme rajan yli Perun puolelle toisia leimoja varten, ja jatkoimme matkaa. Oli jännää huomata, miten tuli olo kuin olisi melkein kotona, kun saavuimme Perun puolelle ja hinnat olivat taas soleina ja liput punavalkoisia. On tähän maahan siis jonkin verran kiintynyt!
Seikkailu jatkuu Perussa vielä muutaman päivän verran, siitä lisää seuraavassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti