sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Miraflores, kisuja ja bileet

Taas on parissa päivässä ehtinyt tapahtua kaikenlaista, niin kirjoittelenpa sitten saman tien tänne kuulumiset tuoreeltaan! Perjantaina lähdettiin saksalaisen kämppiksen (jota voisin jo hyvinkin kutsua kaveriksi!) kanssa Mirafloresiin tutkailemaan paikkoja. Hypättiin hetken ihmettelyn ja pyörimisen jälkeen oikeaan bussiin, ja 40 minuutin ruuhkabussissa seisomisen jälkeen jäätiin pois Parque Kennedyn kohdalla. Mä en oikein tiedä miksi, mutta siellä on ihan hullun paljon kissoja!




Raukkaparat oli laihoja ja nälkäisiä, onneks niitä ihmiset käy ruokkimassa!

Täältä suunnattiin sitten kohti merenrantaa! Oli jotenkin upeeta ja hurjaa nähdä Tyynimeri, tuntui hassun epätodelliselta olla todella täällä näin kaukana. Ihailtiin merinäkymää Parque del Amorilta käsin, ja käytiin myös semmoisessa hulppeassa ostoskeskuksessa mistä näkyi kans merelle.





Merenrannan ja ostarin jälkeen lähdettiin tallustelemaan takas kohti lähtöruutua, ja matkalla piipahdettiin parissa kivassa vaatekaupassa. Vielä en oo mitään ostanu, mutta semmoisia ihania värikkäitä hameita ja mekkoja ja housuja ja kaikkea täällä on hurjasti, ah! Anyway, sit hypättiin toiseen bussiin ja mentiin Parque de las Aguas:iin, joka oli semmoinen vesi-valopuisto. Todella vaikuttavan näköisiä taideteoksia olivat tehneet vesisuihkujen ja valojen kanssa! Puistossa törmättiin sitten porukkaan muita vaihtareita, ja lähdettiin vielä Liman keskustaan illalliselle todella omituiseen jalkapalloravintola-diskoon. Teemana jalkapallo, tarjolla ravintolamenu ja selän takana dj soitti 2000-luvun alun poppia. Mielenkiintoinen yhdistelmä! Keskustassa nähtiin myös hurjasti poliiseja, koska nyt on presidentinvaalikampanjointi kovassa vauhdissa täällä ja juuri tuona iltana oli ollut jonkinlainen protestimarssi. Vähän hurjistutti siellä liikkua, varsinkin kun meille on sanottu, ettei poliittisiin tapahtumiin saa osallistua, mutta luikittiin äkkiä ravintolaan eikä mitään ongelmia ollut.




Perulainen nuoripari suihkulähteen keskellä


Siinä siis otsikon kohdat yksi ja kaksi, viimeisenä ja tällä kertaa ehkä myös vähäisimpänä bileet. Eilinen päivä kului siis kahden aktiviteetin parissa, joista eka oli vaihtarilounas täällä läheisessä ravintolassa. Söin paikallista ruokaa nimeltä lomo saltado, mikä oli semmoista lihaa riisin, perunan ja sipulin kanssa, oli tosi hyvää! Järjestäjien taholta tuo lounas vähän ontui, meni tunti ennen kuin saatiin juomat ja puolitoista alkupaloihin, että näin entisenä ainejärjestöhallituksen tapahtumavastaavana en voinut hieman olla arvioimatta toiminnan sujuvuutta. No mutta, sitten illalla oli vuorossa Erasmus Liman järkkäämät vaihtareiden integraatiobileet. Pippaloihin lähdettiin busseilla Mirafloresista, ja matka kesti reilun tunnin Cieneguillaan, joka vaikutti vähän hämärältä alueelta, loppupäästä ei ollut edes katuvaloja. Hetken matkalla näytti että bussi on eksyksissä, mutta lopulta löydettiin biletalo. Siellä oli sitten uima-allas ja tuoleja ympäri pihaa, dj ja baaritiskit, joita Erasmuksen tyypit pyörittivät. Ruokaa oli kyllä, mutta siitä piti maksaa erikseen, mikä oli vähän pettymys kun koko tapahtuma oli suht kallis muutenkin. Ilta meni ihan kivasti beer pongia pelaillen, tanssien ja uusien ihmisten kanssa jutellen, ja löysin viisi suomalaista!! Maistoin piscoa, perulaista alkoholia, mutta siitä tehdyt drinkit oli niin älyttömän tujuja, että pitää maistaa jossain toisessa paikassa uudestaan, jos saisi vähän paremman drinkin.

Paluubussiin lähdettiin kolmen jälkeen, ja siinä vaiheessa osa porukkaa oli kyllä nauttinut vähän turhankin runsaasti baarin antimista. Reilun tunnin paluumatka oli kyllä hirveimpien bussimatkojen top 3:ssa; väsytti aivan kamalasti, ihmisiä oksenteli ikkunoista, bussi sammui ylämäessä ja olo oli todella epätodellinen; ensimmäistä kertaa täällä olon aikana oli olo että ei ole kivaa. Vihdoin ja viimein päästiin kuitenkin takasin Mirafloresiin, mistä otettiin taksi kotiin. Turvallisuus täällä ei aina oo niin just viimesen päälle, tuollakin taksimatkalla oltiin kuskin lisäksi 7 henkilöä, kaks takakontissa ja takapenkillä päällekkäin. Että semmoista!

Tänään suuntana ranta (jos kämppikset ei oo ihan kamalassa krapulassa) ja henkistä valmistautumista huomiseen kurssien alkuun!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti