sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Turistijuttuja

Hola hola!

Eilen ja tänään oon jatkanut tutustumista Pueblo Libreen sekä Liman keskustaan. Eilen ajatukseni oli lähteä ihan vaan kävelylle tutkailemaan mitä ympäristöstä löytyy Pueblo Libressä, ja löysinkin Museo Larcon, missä sai tutustua vanhaan perulaiseen ja sitäkin vanhempaan alkuperäiskansojen arkeologiaan ja taiteeseen. Oli kyllä vaikuttavan näköistä! Yhteensä tutkimusmatkastani tuli reilu 5 km lenkki, mikä on aika vaikuttavaa tässä helteessä.

Täytyy kyllä sanoa, että tämä vanha taide jumalhahmoineen näyttää ihan Disneyn Etelä-Amerikkaan sijoittuvan leffan hahmoilta. No offense! :D

Minä ja purkkeja

Museon sisäpiha oli tosi kaunis, paljon kukkia ja vihreetä!
Löysin hassun kaktuksen!

Tänään sunnuntaina mulla ei ollut mitään suunnitelmia, mutta aamupalalle mennessäni saksalainen kämppis kutsui mukaan tutkimaan Liman keskustaa. Hyppäsimme siis kahden saksalaisen kämppiksen kanssa taksiin ja huristeltiin kohti keskustaa, ja ensimmäisenä kohteena oli Plaza de Armas, eli Liman syntypaikka. Kaupungin on siis perustanut siinä kohtaa tammikuun 18. päivä vuonna 1535 valloittaja Francisco Pizarro.


Plaza de Armas
Ihan tuossa aukion vieressä oli Catedral de Lima, jossa pistäydyttiin myös. Siellä oli menossa jonkinlainen seremonia, jota ei ihan ymmärretty. Mutta nähtiinpä kuitenkin!

Mysteeriseremonia, jossa kannettiin tuommoista lavaa ja takana tuli soittajia. Interesting!
Katedraalissa käymisen jälkeen hypättiin bussiin, joka vei meidät San Cristobalin näköalapaikalle. Paikka oli kukkula 400 m merenpinnan yläpuolella, jonne ajeltiin kapeaa ja todella jyrkkää pikkukatua pitkin, täytyy sanoa että pari kertaa vähän pelottikin jaksaako bussi viedä meidät ylös asti. Matkalla kuultiin Liman historiasta niin nopeasti ja perulaisittain, että paljoa en ymmärtänyt, mutta enköhän sitä opi myöhemminkin. Ylhäältä näki koko Liman, ja näkymät oli todella vaikuttavat!

Aika kiva panoraamanäkymä Liman ylle!

Jotta myös uskotte, että kävin siellä oikeesti. Vielä vitivalkoisena turistina mennään siis!

Linssiluteita on myös Etelä-Amerikassa

Upean näköalareissun jälkeen lähdettiin etsimään Mercado Centralia, joka on ilmeisesti yksi isoimmista tuollaisista mercadoista täällä. Siellä myytiin hedelmiä, lihaa, kalaa, taloustarvikkeita, vaatteita... vähän kaikkea. Haju kalaosastolla oli aikamoinen ja kanaparat roikkui ylösalaisin päineen kaikkineen, mutta hedelmät oli tosi herkullisen näköisiä, ja niitä tulikin ostettua. Mercadolta jatkettiin tutkailemaan Barrio Chinoa, kiinalaista kaupunginosaa. Siellä syödessämme maistettiin Inca Kolaa, perulaista virvoitusjuomaa, joka oli todella makeaa keltaista limpparia, joka maistui vähän hedelmäiseltä vaahtokarkilta juotavassa muodossa. Ensimmäinen paikallinen erikoisuus siis kokeiltu! Satuttiin myös semmoiselle kadulle, missä myytiin koiranpentuja. Raukkapienet olivat siellä etsimässä kotia, mutta olivat kyllä söpöjä kuin mitkä! Hetken harkitsin vaihtarien vahtikoiran hankkimista, mutta talon säännöt kieltää sen. Ehkä onneksi niin!

¡Hasta pronto!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti